8 yksinkertaista tapaa tehdä elämästä ympäristöystävällisempi

Tiedostamme yhä selkeämmin ilmastonmuutoksen ja sen miten tapamme elää vaikuttaa siihen. Poikkeuksetta pyrimme tekemään niin paljon, kuin mahdollista sen eteen, ettemme aiheuttaisi harmia luonnolle.

Nykyään on jo itsestäänselvyys, että kierrätämme talousjätteen, mahdollisuuksien mukaan ostamme käytettynä tavaroita ja suosimme lähiruokaa tai esimerkiksi otamme lainaa netistä sen sijaa, että ajetaan autolla liikkeeseen.

On olemassa monia eri tapoja elää ympäristöystävällisemmin. Elämän ohjenuoraksi kaikilla osa-alueilla kannattaa ottaa se, että älä kuluta enemmän kuin on tarpeen. Tämä pätee ihan kaikkeen sähkön- ja vedenkulutukseen, ruoan ja annosteltavien tuotteiden välillä. Jos mietit mitä vielä voisit muuttaa omissa tavoissa ympäristöystävällisemmäksi, niin seuraavat vinkit voivat auttaa siinä:

  1. Tee ostokset järkevästi ja harkiten

    Olemme siinä onnekkaassa asemassa, että ruoasta, tavaroista tai vaatteista ei ole puutetta. Tästä johtuen tulee herkästi ostettua kaikkea yli tarpeen ja turhaan:

    • Tee suuret ruokaostokset parin viikon välein
    • Osta käytettynä, jos mahdollista
    • Suosi laatua, ei halpaa hintaa
  2. Suosi suomalaisia luomutuotteita

    Hanki ruoka ja tavarat suoraan tuottajilta mahdollisimman läheltä. Etenkin luomutuotteita käyttämällä vähennät luonnon kuormitusta ja mahdollistat tuotantoeläimille paremmat olosuhteet.

  3. Käytä tuore- ja kausituotteita

    Pakastaminen kuluttaa energiaa huomattavasti enemmän, kuin tuoretuotteiden säilyttäminen. Ruuan valmistuksen jälkeen ylijäämä tuotteet kannattaa pakastaa hävikin välttämiseksi.

  4. Suosi luonnon antimia

    Meiltä löytyy loputtomasti metsää ja vesiä. Kalasta ja kerää luonnonantimia. Luonnossa kasvaa marjoja, sieniä ja yrttejä. Se on ensinnäkin ilmaista, mutta myös terveellistä ja ekologista.

  5. Vähennä ruokahävikkiä

    Valmista ruokaa vain sen verran, kun pystyt syömään. Älä heitä käyttökelpoista ruokaa kompostiin. Tuotteen voi käyttää huoletta vielä parasta ennen käyttöpäivän jälkeen, ainoastaan viimeinen käyttöpäivä -leimattuja tuotteita kannattaa välttää.

  6. Älä roskaa luontoa

    Itsestäänselvyys, mutta valitettavasti toteuttamisen kanssa on vielä haasteita. Älä roskaa.

  7. Korjaa, jos mahdollista

    Rikki menneet laitteet ja tavarat on mahdollista yleensä korjata. Pienet reiät vaatteissa voi parsia, huonekalut saa kuntoon muutamalla naulalla ja kodinkoneiden käyttöikää lisää rikkoutuneiden osien vaihtaminen.

  8. Vältä kemikaaleja

    Kemikaalit kaikessa muodossa ovat haitaksi ihmiselle ja luonnolle. Pyri suosimaan tuotteita, joiden valmistusaine lista on mahdollisimman lyhyt ja luonnollinen. Esimerkiksi valitse ympäristöystävälliset pesuaineet, vältä myrkkyjen käyttöä puutarhassa ja käytä luonnonkosmetiikkaa.

Pienin askelin kohti ekologisempaa arkea

Ihminen hakeutuu herkästi kaiken tutun ja turvallisen pariin. Arki pyörii hyvin yksitoikkoisesti samojen tapojen ja tottumusten ympärillä. Niitä on monesti todella haasteellista lähteä muuttamaan.

Ei kannata pyrkiä heti suuriin muutoksiin, vaan sitä kannattaa hakea pienillä muutoksilla pikkuhiljaa. Ympäristöasiat ovat muutenkin mutkikas kokonaisuus, jota on vaikea ymmärtää hetkessä.

Aloita siitä, että ensin suljet kaikkia turhaan päällä olevat sähkölaitteet ja varmistat, että talousjätteet kierrätetään. Kun näistä on tullut itsestäänselvyyksiä, niin huomion voi kiinnittää uusiin asioihin. Loppupelissä askeleet ympäristöystävällisempää arkea ei ole tämän vaikeampaa.